jouluna 2013

Yhdessäoloa. Oman perheen kesken. Rauhoittumista.
Kuusen haku isin kanssa. Koristelu äidin.  Tämän joulun laulu. Tuiki tuiki tähtönen. Joulutervehdykset naapureille. Pyöräillen. Ei siis lunta. Yhtään. Joulusaunassa. Lapsi mahtui vielä isän polville pitkittäin. Kokovartalo rasvaukseen. Ensi jouluna, tuskin. Päiväunet nukuttiin vielä. Äidin kainalossa. Sohvalla. Yhdessä tehtiin jouluruokaa. Leivottiin. Suklaakakku joulupäivän vieraille. Lahjat odotti kuusen alla. Tontun tuomat. Lapsen suurin toive ja paras lahja. Rikkaimuri. Ilalla pyjamat päälle. Isin kanssa samanlaiset. Sukkia myöten. Hyvät kirjat. Kaikilla.
Pieni oli suurta. 

väsymystä

Aamu on vaikea. Poika ei jaksaisi nousta. Päiväkotiin on mentävä. Äidillä alkaa työt. Tulee kiire. Äiti hermostuu. Lapsi itkee. Päiväkodissa, aina iloinen, pirteä, reipas poika. Istuu vain äidin sylissä. Pitää kaulasta kiinni. Hoitaja ottaa häntä kädestä. Taluttaa muiden luo. Pieni hento kuiskaus: "hei, hei äiti". "Hei, hei, mukavaa päivää!". Äiti vastaa reippaasti ja lähtee. Katsoo ulkona päiväkodin ikkunaan. On pimeää. Sisällä kajastaa vain jouluvalot. Ikkunassa on lapsi. Katselee tielle. Nojaa käsiinsä. Äiti ei ole varma onko se hänen poikansa. Vilkuttaa. Saa vilkutuksen takaisin. Antaa lentopusun. Lapsi lähettää takaisin. Tutulla tyylillä. Nyt äiti on varma. Se on hänen poikansa. Kyyneleet valuvat pitkin äidin poskia. Pian on joululoma. Onneksi.

joulujuhlassa

Pienen pojan päiväkodin joulujuhlassa. Pieni tonttu. Siellä lausui runoja. Lauloi. Esiintyi. Muiden mukana. Niin reippaana. Erottui pellavapäiden joukosta. Silmät kostui äidiltä. Ja isiltä.

joulukalenteri

Lapsellamme on oma joulukalenteri. Sellainen yllätys joulukalenteri. Ensimmäistä kertaa. Kuorma-auto, jossa on luukkuja. Tonttu on täyttänyt ne. Aamut on helppoja. Silmät aukeaa heti. "Äiti, mennään avaamaan joulukalenteri." on lapsen ensimmäiset sanat.  Äiti toivoi aina pienenä yllätys joulukalenteria. Ei koskaan saanut. Nyt. Äiti on yhtä innoissaan kuin lapsi.

odotus

Meillä odotetaan lasta. Toista. Laskettu aika, ei tietoa. Pojastamme tulee isoveli. Hän on innoissaan. Odotus on erilaista. Ei niin tuskaista. Kärsimätöntä. Tiedämme, lapsi tulee meille. Enemmin tai myöhemmin. Juuri meille tarkoitettu. Meidän perheeseen.

paloasemalla

Pienen pojan kanssa paloasemalla. Kuinka merkittävää pojalle. Pääsimme paloauton kyytiin. Istuimme vierekkäin. Palomies laittoi pillit päälle. Poika oli niin otettu. Jännittynyt. Tohkeissaan. Minä ihan liikutuin. Niin pieni asia. Aikuiselle. Niin suuri. Lapselle.

yksinhuoltaja

Mieheni on ollut reissussa. Koko viikon. Arvostan yksinhuoltajia. Paljon enemmän kuin ennen. Heillä ei ole "omaa aikaa". Ainakaan niin helposti. Ei voi kadota tiukasta tilanteesta kun ei vaan jaksa. Ei ole ketään kuka jatkaisi siitä. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa päivän tapahtumat. Lapsen tekemiset. Ja sanomiset. Hassut kommentit.
Meillä on ollut lapsen kanssa kivaa. Kaksin. Erilaista. Mutta ikävöin miestäni. Ja lapsikin ikävöi. Olen onnellinen kun vierelläni on toinen aikuinen. Jakamassa vanhemmuutta.
Ja elämää.

isille

"Tulee päivä, isi, jolloin en enää itkekkään, kun lähdet huoneesta.
Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla.
Jonain päivänä, isi, en enää pyydä sinua halaamaan keskellä yötä.
Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen jäätelön.
Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi.
Koittaa aika, jolloin minua ei enää tarvitse kantaa unisena autosta omaan sänkyyn tai kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet perille saakka.
Elä siis kanssani hetkessä, isi.
Ota ilo irti jokaisesta päivästä.
Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni."

pitkiä päiviä

Minulla on ollut taas pitkiä päiviä. Iltamenoja. Olen nähnyt poikaamme vain aamuisin. Vienyt päiväkotiin. Ja aina kiireellä. Mieheni on hakenut hänet. Ollut illan hänen kanssaa. Ulkoillut, syönyt, tehnyt iltapuuhat. Lukenut iltasadun. Minulla on huono omatunto. Ikävä lasta. Puuhailuja hänen kanssaa. Pitäisi oppia sanomaan useammin ei. Ja muistaa mikä on tärkeintä. Perhe.

syyslomalla

Lapsen hymy herätessä. Rauhallinen aamu. Perheen yhteinen ulkoiluretki. Hyvä kahvi. Villasukat. Tulet uuneissa. Ulkona sade ja viima. Kynttilöitä. Kiireetöntä oleilua. Syyslomaa.  

yökylässä

Lapsemme on yökylässä. Isovanhemmilla. Me olemme kotona, kaksin. Koko illan. Meillä ei ole menoja. Poden huonoa omatuntoa. Viedä nyt lapsi yökylään. Eikä mitään erityistä. Huomaan kaipaavani sitä pientä höpöttäjää. Ilopilleriä. Elohiirtä. Ihmettelemme kuinka paljon lapsi tuokin ääntä ja eloa taloon. Kuinka kolmevuotias voikaan täyttää talon niin suuresti? Ikävä.

teemu leipoo

Olen lukenut ja mieheni on. Nyt jo toista viikkoa. Joka ilta, kirjaa: Teemu leipoo. Ehdotan jotain muuta. Ei käy. "Luetaan Teemu leipoo." lapsi sanoo. Ja me luemme.

työn touhussa

Olen (taas) kotitöiden touhussa. Järjestelen tavaroita paikoilleen. Imuroin. Laitan ruokaa, pyykkejä, likaisia ja puhtaita. Kaikkea yhtä aikaa. Lapsi pyörii mukana. Osallistuu, välillä omia touhuten. Kunnes sanoo: "Äiti, miuta loikoiluttaa. Mie haluun siun viereen sohvalle." Se pysäyttää minut. Menemme sohvalle. Loikoilemme. Juttelemme. Nauramme. Huilaamme. Ja hetkeksi unohdan. Kodin kaaoksen. 

pieniä onnenhetkiä

Aika pienestä se onni nykyään koostuu. Ja hyvä niin. Tänään koin onnenhetkiä kun ajoin polkupyörällä päiväkotiin. Iltapäivällä. Ajoissa. Kirpeyttä ilmassa. Auringonpaiste. Syksyn tuoksu. Lapsen iloiset kasvot vastassa. Pyörämatka yhdessä kotiin. Juteltiin. Ihasteltiin värikkäitä puita. Lehtiä maassa. Muistan taas sen entisen. Olin töissä, myöhään iltaan. Meillä ei ollut lasta.

lapsi vai adoptiolapsi?

Olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Puhun elämästäni. Ja tietenkin lapsestamme. Jaamme kokemuksia muiden vanhempien kanssa. En korosta adoptiota. Joskus mietin, pitäisikö lisätä: "Lapsemme on adoptoitu." Yleensä en lisää. Mutta joskus on pakko.
"Miten sinun raskautesi sujui?"
"Miten synnytyksesi meni?"
"Olitteko monta päivää sairaalassa?"
"Kauanko imetit?" 
Vastaan: "Itseasiassa en ole ollut raskaana. Meillä on adoptiolapsi". Sen jälkeen seuraa yleensä hiljainen, kiusallinen hetki. Kysyjälle. Ei minulle.

taitoja

Vielä alkukesästä työnsin pientä poikaa vaunuissa päiväunilla lähisiwaan. Ja nyt, pieni poika polkee itse polkupyörällä lähisiwaan. Ilman apupyöriä. Äiti juoksee mukana. Eikä meinaa pysyä perässä. Välillä pyörä "heittelehtii" mutta ei kaadu. Poika on niin hellyyttävä. Hän osaa. Hän keskittyy. Polkee mäetkin ylös. On ylpeä taidoistaan. Ja taas. Tämän hetken. Yritän tallettaa muistoihini.

aamupuuro

Poika syö aamupuuroa. Ei oikein näytä maistuvan. Syöminen on hidasta. Ja juttua tulee. Taukoamatta. Minä ja mieheni olemme jo syöneet. Tiskailen keittiössä. Yritän hoputtaa poikaa. Lopulta keksin mielestäni hyvän jutun. Sanon pojalleni: "Aina kun laitat puuroa suuhun, kerron sinulle, mitä kaikkea kivaa tänään teemme." Poika vastaa tomerasti: "Äiti, ei tehdä tästä nyt mitään numeroa." Menen sanattomaksi. Ja hymyilen salaa.

viikonlopun "vinkki"

"Vanhemmuuden vaativassa tehtävässä emme koskaan tule täydellisiksi (ja minun mielestä ei tarvitsekkaan)
- voimme kuitenkin olla riittävän hyviä."

arjessa taas

Arki on asettunut. Pitkän kesän jälkeen. Jännitin päiväkodin alkua. Uusi ryhmä. Uudet hoitajat. Uudet jutut. Odotin itkua ja ikävöintiä. Ihan turhaan. Onneksi. Poika on iloinen. Reipas. Onnelisen oloinen. Olen helpottunut.

tänäänhuomenna

Olen ystäväni kanssa reissussa. Poissa kotoa. Useamman yön. Soitan pojalleni. Jutellaan. Hän on niin reipas. Ääni on erilainen puhelimessa. Ison pojan ääni.
Kerron: "Äiti tulee sitten huomenna kotiin."
"Onko nyt huomenna?" Poika kysyy.
"Ei, huomenna on sitten yhden yön päästä." Yritän selittää.
"Mikä nyt on?" Poika kysyy.
"Nyt on tänään." Vastaan reippaasti.
Ikävä on kova. Ainakin äidillä.

pienen pojan suosikit

Pienen pojan suosikit top 5:
1. tuulettimet
2. taikinakoneet
3. tuulimyllyt
4. pölynimurit
5. pesukoneet
Näistä puhutaan. Joka päivä. Näitä piirretään. Joka päivä. Näitä rakennetaan legoista, usein. Näitä muovaillaan muovailuvahasta, usein. Näitä bongaillaan. Joka paikasta. Aina.

ei äiti

Tämä on uutta. Äiti ei kelpaa. Lapsi kaatuu, menen auttamaan, "ei äiti" lapsi itkee ja nousee itse ylös. Lapsi pukee, hiha ei meinaa mennä, tarjoan apuani, "ei äiti" lapsi kiukuttelee ja taistelee hihan paikoilleen. Lapsi syö,  ruoka ei meinaa tarttua haarukkaan, yritän auttaa "ei äiti". Tällä hetkellä. Äiti ei kelpaa. Mihinkään. Isi on in.

kesälomalla

Me olemme jo lomalla. Minä ja poika. Meillä on kivaa. Nautin (melkein) joka hetkestä. Pojalla on hyvät jutut. Hän vitsailee. On kuin isänsä. Yritän tallettaa jutut muistiin. Kertoa niitä sitten miehelleni. Mutta iltaisin huomaan, en enää muista. Heräilemme aamulla rauhassa. Ilman kiirettä. Puuhailemme. Ulkoilemme. Syömme. Vietämme lepohetken. Kahvitellaan. Tehdään ruokaa. Ihan tavallista. Ja niin ihanaa. Rentouttavaa. Kiireetöntä. Ihanaa kesälomaa. Yhdessä.

aitassa

Meidän pihalla on aitta. On ollut niin kauan kuin me olemme asuneet täällä. 11 vuotta. Vasta nyt nukuimme siellä ensimmäisen yön. Miksi vasta nyt? Nyt oli hyvä syy. Lapsi. Tarjota lapselle elämys. Jotain erilaista. Siellä me nukuimme. Koko perhe. Hyttysverkon alla. Pimeässä, viileässä aitassa. Kuuntelimme yön ääniä. Kesäyön.

iso poika

Meidän lapsemme on jo iso poika.
Ei enää päiväunia.
Ei enää yövaippaa.
Ei enää "vahinkoja" päivällä housuihin (paitsi joskus jos on tosi hauskaa).
Ei enää rattaita kaupungilla.
Ei enää apupyöriä pyörässä.
Ei enää kanneta sylissä (ainakaan pitkiä matkoja).
Ei enää nosteta autoon ja turvaistuimeen (kiipeää itse).
Ei enää syötetä.
Ei enää pueta (autetaan välillä vain vähän).
Ei enää äidin ikävöintiä (paitsi joskus, onneksi).
Mihin se ihan pieni katosi? Miten se kasvoi niin nopeasti?

läheisyys

Se on niin helppoa lasten kanssa. Mihin se helppous katoaa kun kasvamme, aikuistumme? Lapsemme haluaa usein syliin, silittelee, halaa kovasti ja antaa ison pusun. Sanoo joskus: "äiti, mie kaipaan läheisyyttä". Ja sitten sylitellään. Mitä sitten kun lapsemme kasvaa? Tuleeko hän vielä syliin? Antaako halata? Teininä? En tiedä. Nyt tankkaamme läheisyyttä toisistamme. Ja nautin siitä kun lapsi mahtuu vielä syliini. Hyvin.

ilman apupyöriä

Ajan autolla töistä kotiin. Ihan ajatuksissani. Havahdun. Kotitiellä, vastaan ajaa pieni poika, polkupyörällä. Haparoiden, tien laidasta laitaan, isä juoksee rinnalla. Antaa ohjeita. En ole uskoa silmiäni: minun poikani, polkee hiekkatiellä, polkupyörällä, ilman apupyöriä. Pysähdyn. Ihmettelen. Ihailen. Poika on tohkeissaan (ja isäkin). Haluaa näyttää äidilleen kun osaa. On oppinut. Olen niin ylpeä. Minun pieni poikani. Kolmevuotias. Osaa ajaa polkupyörällä. Ilman apupyöriä.

lelupäivä

Päiväkodissa on lelupäivä. Lapsemme ottaa mukaan lempilelunsa. Pienen mustan hämähäkin. Päiväkodissa muut lapset leikkivät jo. Omilla leluillaan. Hienoilla, upeilla, isoilla, mitä erilaisemmilla autoillaan. Lapsemme katsoo heitä. Kauempaa. Puristaen pientä mustaa hämähäkkiä kädessään. Tunnen sääliä. Lapselllamme ei ole hienoa autoa. Vain pieni musta hämähäkki. Nytkö se vertailu jo alkaa?
En tykkää lelupäivästä.

juhlissa

Mieheni kanssa juhlissa. Aikuisten juhlissa. Vieras nainen, ystävämme tuttu. Ottaa puheeksi lapsemme. Tietää, että on adoptiolapsi. Kyselee. Tai oikeastaan utelee. Minä vastailen, selitän ja kerron. Näen, miestäni alkaa ärsyttää. Liian henkilökohtaisia kysymyksiä, vieraalta. Kun vieras nainen sitten kysyy: "Tiedättekö mitään lapsenne oikeista vanhemmista?" Mieheni vastaa väliin: "Joo, tiedämme, aika paljonkin, tässähän me olemme." Vieras nainen tajuaa. Ei kysy. Enää mitään.

pyöräillen

Olen aina nauttinut pyöräilemisestä. Tuuli suhisee korvissa. Maisemat vaihtuu. Omat ajatukset seuranani.
Pyöräretkeni ovat muuttuneet. Nyt jutellaan. Ei olla hiljaa. Omissa ajatuksissa. Poikani istuu takana. Omassa istuimessaan. Havannoi maisemia. Kyselee. Ihmettelee. Kommentoi. Yritän vastata, selittää, kertoa. Aina en osaa. Viemäriputkista tai sähköjohdoista esimerkiksi. "Isi varmaan tietää." -sanon silloin. Se riittää.
Ja taas haikeus mielessäni. Tämäkin on vain yksi hetki elämästämme. Vain muutaman kesän me voimme pyöräillä näin. Poikani ei kohta mahdu enää kyytiin. Höpötä takanani. Ota minusta välillä kiinni. Potki jaloillaan. Kutittele.

aurinko

Lapsemme rakastaa aurinkoa. Sanoo: "Aurinko on kiva". Kääntää kasvonsa kohti aurinkoa. Laittaa silmänsä kiinni. Nauttii sen lämmöstä. Hänen ihonsa väri muuttuu. Hehkuu ja kimaltaa niin pehmeän ruskeana. Hänen hiustensa väri muuttuu. Niin tummanruskean, rantahiekan väriset. Hänen silmiensä väri muuttuu. Niin kastanjan ruskeat. Lämpimät. Auringon lapsi. Niin se vaan on.

vauva uutisia

Useat lapsemme leikkikavereiden äidit ovat raskaana. Lapsemme kavereista tulee isoveljiä tai siskoja. Olen tuntenut pientä kateutta. Itseni ja myös lapsemme puolesta. Hän ei saa sisarusta. Niin helposti. Luonnollisesti. Sopivalla, parin vuoden ikäerolla.

itkupotkuraivari

Ensimmäinen kunnon itkupotkuraivari kohtaus koettu. Julkinen sellainen. Olimme kahvilassa. Taas kerran. Ostimme suolaista ja makeaa. Aina on tehty niin. Ensin syödään suolainen. Sitten makea. Lapsi tietää sen. Meinasi aloittaa pullasta. Kielsin. Alkoi itku ja huuto. Kova. Mikään ei auttanut. Söin salaattini. Lapsi huusi sylissäni. Selitin ja selitin. "Saat pullan kun syöt ensin piirakkaa." Ei auttanut. Pyysin piirakan ja pullan mukaan. Sain sääliviä katseita tarjoilijoilta. Lähdin kahvilasta huutava ja rimpuileva lapsi kainalossa. Autossa lapsi rauhoittui. Söi piirakkaa. Kysyi suu täynnä: "Äiti, saanko mie nyt sen pullan?" Saat, saat, vakuuttelin. Poika söi piirakan. Sai pullansa. Parkkihallista ulos ajettuani, vilkaisin takapenkille. Lapsi oli nukahtanut. Pulla kädessä. Yksi haukku otettu. Onnellinen ilme kasvoilla. Nyt äitiäkin jo vähän hymyilytti.

 

jäällä

Auringonpaiste. Kirkas hanki. Kevättä ilmassa. Me olemme jäällä. Koko perhe. Potkukelkoilla. Eväät mukana. Kuumaa kaakaota. Niin tavallista. Niin onnellista. Niitä pieniä suuria onnen hetkiä. 

kesäsuunnitelmia

Odotamme kovasti kesää. Kysyin pojaltani mitä hän haluaisi tehdä sitten kesällä.
Mennä Prismaan.
Nähdä oikean majakan.
Olla ulkona ilman kenkiä.
Pyöräillä Siwaan.
Ajaa ruohoa ruohonleikkurilla.
Istuttaa auringonkukkia.
Ihania suunnitelmia. Lupasin että toteutamme ne. Kaikki.

uusia tunteita

Olen kokenut uusia tunteita. Lapseni kanssa. Hän, saa aikaan ne. Käytöksellään. Ei tottele. Ei usko. Uhmaa. Tunnen ärtymystä. Kiukkua. Miksi se ei tottele? Venkoilee. Juoksee karkuun. Pieni kiusankappale. Hermostun. Huudan. Komennan. Ja kohta, hän on taas itse enkeli. Niin rakastettava. Niin ihana. Kysyy: "Oletko sinä äiti vielä vihainen?"

ajan kulku

Reissussa. Mieheni kanssa kaksin. Tutustumme nähtävyyksiin. Mietin. Ääneen. "Olisipa kiva näyttää pojallemme kaikki tämä. Hän olisi innoissaan." Olisi varmasti. Ja juoksisi karkuun, heittäytyisi maahan, pitäisi kantaa. Mieheni vastaa. "Niin. Mutta silti. Me kerkeämme kyllä reissata vielä kaksin. Vaikka kuinka. Ihan rauhassa. Varmasti yllättävänkin pian." Sanon. Ja jään ajattelemaan taas ajan kulkua. Tämä aika on niin lyhyt. Niin ainutlaatuinen.  

kädet

"Ajattelen käsiä,
joita tunne en.
Kädet vastaan ottivat
vauvan pikkuisen,
kylvettivät, pukivat.

Ajattelen käsiä,
kaukana,
siellä jossain.
Merten takana.
Ne kädet
hoitivat, hellivät.

Ajattelen käsiä
ja
lämpö
kulkee mukana
halki elämän."

hiihtokilpailut

Lapsemme oli hiihtokilpailussa. Kilpailuvietti oli kova. Äidillä. Äiti hermoili, tsemppasi lasta, selitti ja häsläsi. Onneksi lapsi havahdutti äidin. Hän kysyi: "Äiti, miksi pitää hiihtää kovaa?"

lauantaisauna

Viikonloppuumme kuuluu pihasauna. Se lämpiää joka lauantai. Saunominen menee aina saman kaavan mukaan. Kylpytakit päälle. Pihan poikki saunalle. Koko perhe, peräkanaa, polkua pitkin, reinot jalassa. Ylälauteilla, lapsi välissämme. Löylyt. Minä peseydyn. Mieheni pesee lapsemme. Minä kuivatan lapsen pukuhuoneessa, pitkällä penkillä. Juomme saunavichyt sillä aikaa kun mieheni peseytyy. Odotamme. Kaikessa rauhassa. Lopuksi kävelemme pihan poikki takaisin sisälle. Katsomme taivaalle. Näkyykö tähtiä? Kuuta? Mietimme, tuleekohan yöksi pakkasta? Toivon, että lapsemme muistaisi nämä hetket. Perheen yhteiset. Saunareissut.

hiihtolomalla

Pojan kanssa kaksin, päivät. Ihan vaan kotosalla. Koko viikon. Ei mitään suunnitelmia, silti niin paljon kivaa. Tavallista. Pitkiä aamuja. Talvipuuhia. Hiihtoa, luistelua, potkukelkkailua jäällä. Makkaran paistoa laavulla. Lämmintä kaakaota metsäretkellä, auringonpaisteessa. Ystävien luona kylässsä. Niin lämmin tunnelma. Pieniä asioita, suuria onnen hetkiä.

lapsuuden muistot

Mitä muistan omasta lapsuudestani? Vähän. Liian vähän. Vain muutamia hetkiä. Elävästi. Useimmat vanhempieni kertomia. Valokuvista muistettuja. Miksi en muista tunteita, makuja, tuoksuja? Läheisyyttä, lämpöä? Tiedän, niitä on ollut. En vain muista. Missä ne ovat? Saanko ne joskus vielä takaisin? Mietin, mitä poikamme tulee muistamaan lapsuudestaan? Toivon, että hän muistaisi. Lämmön ja läheisyyden. Ilon. Rakkauden.

biologinen äiti

Lapsemme tausta on osa arkea. Luonteva asia. Lapsemme tietää, hän on syntynyt Etelä-Afrikassa. Asunut vauvakodissa. Äiti ja isi ovat hakeneet hänet sieltä. Lentokoneella. Välillä katsomme hakumatkakuvia. Videoita. Nyt, lapsemme on alkanut kysellä, itse. Vastaamme ja kerromme. Sellaisilla sanoilla joita hän ymmärtää. Yhtä en vaan tiedä. Ja tiedän, kohta se kysymys on edessä. Mitä sanaa käytämme hänen biologisesta äidistään? Ei kohta kolmevuotias ymmärrä sanaa biologinen äiti. Syntymä-äiti? Masu-äiti? Afrikan-äiti? Äiti. Niin suuri sana. Niin paljon tunnetta. Kaikkea. Kuinka, pieni lapsi, sen ymmärtää?

eloisa

Meillä oli päiväkotikeskustelu. Olin odottanut keskustelua kauan. Siitä asti kun poikamme aloitti päiväkodin. Keskustelun jälkeen olin vähän jopa pettynyt. Tässäkö kaikki? Eikö mitään ohjeita meille? Neuvoja? Vinkkejä kasvatukseen? Mitä oikein odotin? En tiedä. Saimme kuulla: Poikamme on eloisa. Peruspositiivinen. Sosiaalinen. Toiset huomioon ottava. Empaattinen. Kielelliseti lahjakas. Liikunnallisesti lahjakas. Omaa hyvän itsetunnon. Meidän poika. Muiden silmissä. Olen hämmentynyt. Niin paljon hyvää. 

kahvilassa

Me käymme usein kahvilassa. Poikani kanssa, kahden. Viime kerralla yllätyin. Poikamme on jo niin iso. Osaa käyttäytyä. Kun haluaa. Tilasimme suolaiset piirakat. Menimme istumaan pienen kahvilan pieneen pöytään, vastakkain. Tarjoilija toi piiraat. Poikani kiitti. Hän sai aikuisten haarukan ja veitsen, lautasliinaan käärittynä. Avasi paketin. Otti haarukan vasempaan käteen, veitsen oikeaan. Ihan itse. Ilman ohjeita. Me juttelimme ja söimme. Yhdessä. Välillä jopa unohdin  että istun tässä vasta, kohta kolme, vuotiaan lapseni kanssa. Hän osasi käyttäytyä, niin hienosti. Pyyhki vielä lopuksi suunsa servettiin. Olin pakahtua ylpeydestä. Minun poikani.

kuumetta

Lapsemme on kipeä. Ensimmäistä kertaa päiväkoti aikanaan. Kinastelemme aamulla mieheni kanssa. Kumpi jää kuumeisen lapsen kanssa kotiin? Kummalla on tärkeämpi työpäivä edessä? Minä jään. Olen vihainen. Miehelleni. Tärkeä työjuttu meni minulta nyt ohi. Päivän aikana tajuan. Onneksi. Minun paikkani oli kotona. Tänään. Kuumeisen lapsen kanssa. Hän tarvitsi minua eniten. Ei työ.

äitiyden top 5

1. Olet lapsellesi tärkein ihminen maailmassa (ainakin toistaiseksi).
2. Iso hali ja märkä pusu, jotka tulevat yhtäkkiä. Yllättäen.
3. Lapsen aitous. Kaikki on niin totta. Tässä ja nyt.
4. Lapsen nauru. Hän nauraa, ihan varmasti. Hassuille jutuillesi.
5. Sinä saat opettaa lapsellesi asioita elämästä. Hän uskoo sinua. Äiti tietää kaiken.

kysymyksiä?

Katselen lastani. Salaa. Hän leikkii isänsä kanssa. Painii. Kikattaa. On niin onnellinen. Meidän lapsemme. Aarteemme. Mietin. Mitä sitten kun hän ymmärtää? Tajuaa? Miettii? Suree? Kysyy: Milllaiset minun biologiset vanhemmat ovat? En tiedä. En osaa vastata. Mitään.

poikani pieni

"Unesi olkoon kaunis ja puhdas
pois pahan pyyhin mielestäs sun.
Poikani pieni, poikani kaunis.
Lahjani taivaan, kaikkeni mun.

Nuku mun poikani rakkaani pieni,
vielä kun mahdut syliini mun.
Poikani pieni, poikani kaunis.
Lahjani taivaan, kaikkeni mun.

Sitten kun lähdet maailman teille
siivet mä piirrän selkääsi sun.
Poikani suuri, poikani kaunis.
Enkeli seuratkoon askeltas sun."

Maarit Lalli, elokuvasta: Kohta 18
Tämä teksti kosketti. Ja kovin.

syliin

Lapsemme on paljon sylissä. Hän haluaa syliin.
- Äiti/isi, ota miut syliin.
- Mie haluun olla äitin/isin sylissä.
- Syliin.
Ja sylikkäin ollaan. Paljon.  Tänään lapsi oli sylissäni. Kysyi huolestuneena: Jaksaako äiti pitää miuta sitten sylissä kun mie oon iso poika? En tiedä, vastaan. Ja jatkan:  Mutta voithan sie ottaa sitten äidin syliisi. Se vastaus riitti. Poika oli helpottunut. Voimme olla siis sylikkäin sittenkin kun hän on iso poika. Tämän muistan. Ja aion kertoa. Sitten kun hän on Iso Poika.

ruskeat huulet

Olemme sohvalla. Lähekkäin. Minä ja lapseni. Juttelemme kaivureista ja teleketjuista. Yhtäkkiä lapseni tekee huomion:
Äitillä on punaiset huulet.
Niin sinullakin, vastaan.
Onko?
On, on. Vakuuttelen.
Mie käyn katsomassa peilistä. Lapsi vastaa ja juoksee peilin eteen. Tulee takaisin ja toteaa:
Ne on sellaiset ruskeat. Ja kaivuri keskustelu jatkuu.