ikävä

Olen reissussa. Ikävöin lastani. Illalla juttelen hänen kanssaan puhelimessa. Yritän olla reipas ja pirteän kuuloinen vaikka itkettää. Äiti tulee kohta, lapsi sanoo. Äiti tulee sitten yhden yön päästä, yritän selittää. Äiti tulee kohta, lapseni hokee. Kyselen mitä hän on tehnyt. Lapsi kertoo päivän puuhistaan. Ihana 2-vuotias. Minä olen täällä. Reissussa. Haluaisin olla kotona. Mikään ei ole niin kuin ennen.

aikataulu

08.00 herätys, aamupuuro, aamupesut, pukeminen
09.00 ulkoilua
11.00 ruoka
12.00 päiväunet
14.00 välipala
14.30 ulkoilua
16.30 ruoka
19.30 iltapuuro, iltapesut, nukkumaan
Päivämme on aikataulutettu. Pidämme siitä kiinni. Se luo lapselle turvallisuutta. Lapsi tietää mitä tapahtuu. Joskus voimme vähän poiketa. Toisinaan aikataulu väsyttää, stressaa, ahdistaa. Mutta aikataulun avulla arki toimii.

aina väärässä paikassa

Olen töissä ja ajatukset on lapsessa. Olen lapsen kanssa ja ajatukset ovat töissä. Käyn harrastamassa ja poden huonoa omatuntoa etten ole perheen kanssa. Olen perheen kanssa ja harmittelen kun ei ole aikaa ystäville. Teen koti-töitä vaikka pitäisi antaa aikaa lapselle. Vien lapsen hoitoon, jotta voin viettää kahden keskistä aikaa mieheni kanssa ja samalla poden huonoa omatuntoa kun en ole lapseni kanssa. Onko milloinkaan hyvä?

aamu

Aurinko sarastaa. Herään. Lapsi tuhisee vieressäni. Silitän hänen hiuksiaan. Pian lapsi raottaa silmiään, hymyilee kun näkee minut ja sanoo hiljaa, huomenta. Hän nousee istumaan, on yhtäkkiä ihan pirteä ja kysyy reippaasti, arvaa mitä? No, minä vastaan. Aurinko paistaa. Hän vastaa. Hymyilen. Voiko aamu ihanammin alkaa? Meidän Afrikan aurinkomme.

jossain kaukana

Joskus, kun katson nukkuvaa lastamme, kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Mietin, miten juuri tämä lapsi on tässä, meillä, meidän lapsemme. Toiselta puolelta maapalloa tullut. Tunnen suurta kiitollisuutta. Sinne kauas. Voi kunpa voisin kertoa. Kaikki on hyvin. Lapsesi on maailman ihanin.