lapsuuden muistot

Mitä muistan omasta lapsuudestani? Vähän. Liian vähän. Vain muutamia hetkiä. Elävästi. Useimmat vanhempieni kertomia. Valokuvista muistettuja. Miksi en muista tunteita, makuja, tuoksuja? Läheisyyttä, lämpöä? Tiedän, niitä on ollut. En vain muista. Missä ne ovat? Saanko ne joskus vielä takaisin? Mietin, mitä poikamme tulee muistamaan lapsuudestaan? Toivon, että hän muistaisi. Lämmön ja läheisyyden. Ilon. Rakkauden.

biologinen äiti

Lapsemme tausta on osa arkea. Luonteva asia. Lapsemme tietää, hän on syntynyt Etelä-Afrikassa. Asunut vauvakodissa. Äiti ja isi ovat hakeneet hänet sieltä. Lentokoneella. Välillä katsomme hakumatkakuvia. Videoita. Nyt, lapsemme on alkanut kysellä, itse. Vastaamme ja kerromme. Sellaisilla sanoilla joita hän ymmärtää. Yhtä en vaan tiedä. Ja tiedän, kohta se kysymys on edessä. Mitä sanaa käytämme hänen biologisesta äidistään? Ei kohta kolmevuotias ymmärrä sanaa biologinen äiti. Syntymä-äiti? Masu-äiti? Afrikan-äiti? Äiti. Niin suuri sana. Niin paljon tunnetta. Kaikkea. Kuinka, pieni lapsi, sen ymmärtää?

eloisa

Meillä oli päiväkotikeskustelu. Olin odottanut keskustelua kauan. Siitä asti kun poikamme aloitti päiväkodin. Keskustelun jälkeen olin vähän jopa pettynyt. Tässäkö kaikki? Eikö mitään ohjeita meille? Neuvoja? Vinkkejä kasvatukseen? Mitä oikein odotin? En tiedä. Saimme kuulla: Poikamme on eloisa. Peruspositiivinen. Sosiaalinen. Toiset huomioon ottava. Empaattinen. Kielelliseti lahjakas. Liikunnallisesti lahjakas. Omaa hyvän itsetunnon. Meidän poika. Muiden silmissä. Olen hämmentynyt. Niin paljon hyvää. 

kahvilassa

Me käymme usein kahvilassa. Poikani kanssa, kahden. Viime kerralla yllätyin. Poikamme on jo niin iso. Osaa käyttäytyä. Kun haluaa. Tilasimme suolaiset piirakat. Menimme istumaan pienen kahvilan pieneen pöytään, vastakkain. Tarjoilija toi piiraat. Poikani kiitti. Hän sai aikuisten haarukan ja veitsen, lautasliinaan käärittynä. Avasi paketin. Otti haarukan vasempaan käteen, veitsen oikeaan. Ihan itse. Ilman ohjeita. Me juttelimme ja söimme. Yhdessä. Välillä jopa unohdin  että istun tässä vasta, kohta kolme, vuotiaan lapseni kanssa. Hän osasi käyttäytyä, niin hienosti. Pyyhki vielä lopuksi suunsa servettiin. Olin pakahtua ylpeydestä. Minun poikani.