epistä

Lapsi on oppinut uuden sanan. Epistä. Ja äänensävyn. Miten se sanotaan. Hokee koko ajan. Kiellän. Minua ärsyttää. Lapsi näkee sen. Yltyy vain: "epistä, äiti, epistä." En jaksa. Millaistahan se on sitten murrosiässä?

kirjaimia

Lapsi on kiinnostunut kirjaimista. Ihan itse.
Oma-aloitteisesti. On alkanut kyselemään:
Millä kirjaimella alkaa äiti?
Millä kirjaimella alkaa isi?
Miten kirjoitetaan peppi pitkätossu?
Kirjoita miulle malli. 
Mikä kirjain tuo on?
Mitä tuossa lukee?
Ihana seurata kun lapsi oppii. Ja oivaltaa. Harjoittelee. Hellyyttäviä harakanvarpaita. Kohta se varmaan jo lukee?

neuvolassa

Neuvolassa. Äiti hämmästyy. Hänet jätetäänkin oven taakse. Pieni poika on neuvolatädin kanssa kaksin. Äiti odottaa. Kauan. Välillä poika vilahtaa neuvolatädin kanssa ohi. Tomeran näköisenä. Tärkeänä. Äiti ei pääse vieläkään sisään. Ovi sulkeutuu. Äiti odottaa. Miten siellä menee? Osaako pieni poika? Onko kohtelias? Reipas? Vihdoin äiti pääsee mukaan. Poika on tohkeissaan. Äiti on ylpeä. Hyvin on mennyt. Pieni poika saa vielä rokotteen. Istuu äidin sylissä. Vähän ihmettelee. Mitä tapahtuu. Ei itke. On vain vakava. Hyvästelemme neuvolatädin. Kävelemme käsikädessä pois. Poika sanoo ulkona: "Äiti, se rokotus vähän sattui."

kipitetään

Aamuisin on vaan aina kiire. Vaikka kuinka yritän. Ettei olisi. En haluaisi tartuttaa lapseen kiirettä. Silti huomaan. Sanon usein aamuisin:
Kello on jo noin paljon.
Nyt on kiire.
Myö ei keritä.
Äiti myöhästyy töistä.
Nyt nopeasti.
Autoon. Päiväkotiin. Autosta ulos. Ja sitten. Kipitetään. Yhdessä. Käsi kädessä. Päiväkodin ovelle asti.