perinnöllisyys

Joskus suren sitä etten voi sanoa lapsellemme: "Sinulla on aivan isäsi hymy ja äitisi silmät". Voihan hänellä ollakkin. Minä en tiedä. En tiedä mitä lapsemme on perinyt biologisilta vanhemmiltaan. Voin vain arvailla. Entäpä luonne? Mitä lapsemme luonteesta on perittyä? Mikä taas kasvatuksen "tulosta"? Sitä emme saa koskaan tietää.

yhteinen aika

Miksi sitä ei arvostanut ennen, tarpeeksi? Yhteistä aikaa? Minä ja mieheni teimme omia juttuja. Meillä oli omia menoja. Paljon. Nyt on toisin. Onneksi. Arvostamme yhteistä aikaa. Koko perheen kanssa. Se on myös lapsellemme tärkeää. "Nyt ollaan yhdessä koko perhe", hän sanoo usein, onnellisesti hymyillen.

itkua

Meidän lapsemme ei ole juurikaan itkenyt. Nyt itkua on tullut. Paljon. Päiväkodin aloitus on ollut iso asia. Suuria tunteita. Puolin ja toisin. Toivottavasti lapsemme sopeutuu pian.

irti

Nyt on päästettävä irti. Lapsemme aloittaa päiväkodin. Muut huolehtivat hänestä päivisin. Meidän on vain luotettava. Lapsemme pärjää. Tuntuu niin hurjalta. Nyt se "putki" alkaa. Päiväkoti, eskari, koulu... Olen huolissani. Peloissani. Jännittynyt. Toivon, että kaikki menee hyvin.

afrikka

Lapsemme tunnistaa Afrikan ääriiviivat. Hän sanoo aina kun näkee sen: "Tuossa on Afrikka, minä olen syntynyt siellä." Hän on ylpeä siitä. Mutta onko hän aina? Mitä sitten kun hän ymmärtää enemmän? Millaisia kysymyksiä häneltä tulee? Kuinka osaamme vastata "oikein"? Pelottaa.