Olen aina nauttinut pyöräilemisestä. Tuuli suhisee korvissa. Maisemat vaihtuu. Omat ajatukset seuranani.
Pyöräretkeni ovat muuttuneet. Nyt jutellaan. Ei olla hiljaa. Omissa ajatuksissa. Poikani istuu takana. Omassa istuimessaan. Havannoi maisemia. Kyselee. Ihmettelee. Kommentoi. Yritän vastata, selittää, kertoa. Aina en osaa. Viemäriputkista tai sähköjohdoista esimerkiksi. "Isi varmaan tietää." -sanon silloin. Se riittää.
Ja taas haikeus mielessäni. Tämäkin on vain yksi hetki elämästämme. Vain muutaman kesän me voimme pyöräillä näin. Poikani ei kohta mahdu enää kyytiin. Höpötä takanani. Ota minusta välillä kiinni. Potki jaloillaan. Kutittele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti