Me käymme usein kahvilassa. Poikani kanssa, kahden. Viime kerralla yllätyin. Poikamme on jo niin iso. Osaa käyttäytyä. Kun haluaa. Tilasimme suolaiset piirakat. Menimme istumaan pienen kahvilan pieneen pöytään, vastakkain. Tarjoilija toi piiraat. Poikani kiitti. Hän sai aikuisten haarukan ja veitsen, lautasliinaan käärittynä. Avasi paketin. Otti haarukan vasempaan käteen, veitsen oikeaan. Ihan itse. Ilman ohjeita. Me juttelimme ja söimme. Yhdessä. Välillä jopa unohdin että istun tässä vasta, kohta kolme, vuotiaan lapseni kanssa. Hän osasi käyttäytyä, niin hienosti. Pyyhki vielä lopuksi suunsa servettiin. Olin pakahtua ylpeydestä. Minun poikani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti