ajan kulku

Reissussa. Mieheni kanssa kaksin. Tutustumme nähtävyyksiin. Mietin. Ääneen. "Olisipa kiva näyttää pojallemme kaikki tämä. Hän olisi innoissaan." Olisi varmasti. Ja juoksisi karkuun, heittäytyisi maahan, pitäisi kantaa. Mieheni vastaa. "Niin. Mutta silti. Me kerkeämme kyllä reissata vielä kaksin. Vaikka kuinka. Ihan rauhassa. Varmasti yllättävänkin pian." Sanon. Ja jään ajattelemaan taas ajan kulkua. Tämä aika on niin lyhyt. Niin ainutlaatuinen.  

kädet

"Ajattelen käsiä,
joita tunne en.
Kädet vastaan ottivat
vauvan pikkuisen,
kylvettivät, pukivat.

Ajattelen käsiä,
kaukana,
siellä jossain.
Merten takana.
Ne kädet
hoitivat, hellivät.

Ajattelen käsiä
ja
lämpö
kulkee mukana
halki elämän."

hiihtokilpailut

Lapsemme oli hiihtokilpailussa. Kilpailuvietti oli kova. Äidillä. Äiti hermoili, tsemppasi lasta, selitti ja häsläsi. Onneksi lapsi havahdutti äidin. Hän kysyi: "Äiti, miksi pitää hiihtää kovaa?"

lauantaisauna

Viikonloppuumme kuuluu pihasauna. Se lämpiää joka lauantai. Saunominen menee aina saman kaavan mukaan. Kylpytakit päälle. Pihan poikki saunalle. Koko perhe, peräkanaa, polkua pitkin, reinot jalassa. Ylälauteilla, lapsi välissämme. Löylyt. Minä peseydyn. Mieheni pesee lapsemme. Minä kuivatan lapsen pukuhuoneessa, pitkällä penkillä. Juomme saunavichyt sillä aikaa kun mieheni peseytyy. Odotamme. Kaikessa rauhassa. Lopuksi kävelemme pihan poikki takaisin sisälle. Katsomme taivaalle. Näkyykö tähtiä? Kuuta? Mietimme, tuleekohan yöksi pakkasta? Toivon, että lapsemme muistaisi nämä hetket. Perheen yhteiset. Saunareissut.

hiihtolomalla

Pojan kanssa kaksin, päivät. Ihan vaan kotosalla. Koko viikon. Ei mitään suunnitelmia, silti niin paljon kivaa. Tavallista. Pitkiä aamuja. Talvipuuhia. Hiihtoa, luistelua, potkukelkkailua jäällä. Makkaran paistoa laavulla. Lämmintä kaakaota metsäretkellä, auringonpaisteessa. Ystävien luona kylässsä. Niin lämmin tunnelma. Pieniä asioita, suuria onnen hetkiä.