saunassa

Tänään, pihasaunassamme, pukuhuoneessa, saunan jälkeen. Lapsi sylissäni, pyyhkeeseen kääriytyneenä. Itkin. Siihen hetkeen kiteytyi niin paljon. Muistot tulivat mieleeni. Se lapsettomuuden tuska jota olin kokenut. Muistin kuinka juuri siinä samalla penkillä, usein mietin, milloin oikein saamme saunoa oman lapsen kanssa. Oloni oli silloin niin tyhjä. Ja nyt. Vihdoinkin istuin siinä. Oma lapsi sylissä. Oloni oli niin onnellinen. Ja helpottunut.

iltaisin

Lasta ei tarvitse nukuttaa. Niin ajattelin ennen. Lapsi viedään sänkyyn ja hän käy nukkumaan. Itsekseen. Meillä se ei todellakaan mene niin. Nukutamme lapsemme joka ilta. Hän ei jää yksin sänkyyn. Hän tarvitsee läheisyyttä. Ajattelemme, nyt hän ottaa sen mistä on jäänyt paitsi. Kukaan ei ole ollut hänen vieressään ennen meitä. Hänen on täytynyt nukahtaa itsekseen. Vain nalle kaverinaan. Nyt lapsellamme on äiti ja isä. Hän ottaa sen mitä tarvitsee. Turvallisuuden tunteen.

erivärinen

Lapsemme on erivärinen ja minä en näe sitä. Enää. Olen niin tottunut siihen. Joskus kuitenkin havahdun. Tajuan, ainiin, meidän lapsi on tummaihoinen. Näen sen tilanteissa joissa on paljon  lapsia. Lapsemme erotuu joukosta. Mietin. Milloinkohan hän tajuaa sen? Itse.

lapseton

Muistan hyvin sen. Päätimme silloin lopettaa lapsettomuushoidot ja aloitimme adoptioprosessin. Silloin sen sanoin. "Tulen olemaan ikuisesti lapseton" Vaikka tiesin, että tulisimme saamaan adoptiolapsen, sitten joskus. Mutta tiesin myös sen, että en tule ikinä saamaan biologista lasta. Koin olevani lapseton. Aina. Kuinka väärässä olinkaan? Kuinka saatoin ajatella niin? En minä ole lapseton. En enää. Ikinä. Minulla on lapsi. Maailman ihanin. Adoptiolapsi. Minun lapseni.

kaksin

Olimme mieheni kanssa kaksin. Koko päivän. Ei ruoka-aikoja, ei päiväunia, ei vaipanvaihtoja. Saimme puuhastella pihalla koko päivän. Rauhassa. Niin kuin ennen. Kuinka olimmekin unohtaneet millaista se oli? Haluaisin sanoa kaikille adoptiolasta odattaville: nauttikaa ajastanne nyt kun olette kaksin. Ottakaa siitä kaikki irti. Sillä kun lapsi tulee, kaikki muuttuu. Mutta tiedän. Se ei auta. Adoptiolasta odottavat haluavat lapsen. Niin pian kuin mahdollista. He eivät halua olla kaksin. He ovat olleet niin kauan. Niin mekin. Silloin. Ennen.