torstai 1. marraskuuta 2012
työpäivän jälkeen
Lapsemme on jo niin iso. Hänen kanssaan voi jutellla, asioista. Päivän tapahtumista. Ja me juttelemme. Kerromme toisillemme miten päivämme on mennyt. Minä kyselen päiväkotipäivästä. Lapsemme on askarrellut. Koko viikon. Joka päivä. Kissankuvia. En tiedä mikä on totta. Mikä tarua. Mutta ei se haittaa. Tärkeintä on hetket. Heti työpäivän jälkeen. Menemme sohvalle. Istumme sylikkäin. Juttelemme. Rauhoitumme hetkeksi, ennen kotihommia. Joskus lapseni sanoo: "Miulla tuli päiväkodissa äitiä ikävä." Silloin. Tunnen piston sydämessäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanaa että lapsi osaa sanottaa kuitenkin että äitiä on ollut ikävä päiväkodissa... Ja että osaa kertoa askartelusta, ihania kissankuvia. <3
VastaaPoistaMeidän apina alkaa riidellä mun kanssa kun on ollut ikävä. Onneksi mä yleensä arvaan että se on ollut syynä ja keskeytän apinan ja kysyn onko ollut ikävä äitiä tänään? Yleensä riitelyn aloitus loppuu siihen...
Ja kysyttäessä mitä hän on tehnyt tarhassaa tänään, vastauksena on lähes aina, en mitään tai se ja se oli mun edessä jonossa.
Meillä meni ensimmäiset pari kuukautta hoidon aloituksesta niin, että lapsemme ei suostunut puhumaan mitään päiväkodin tapahtumista... Mutta onneksi puhuu nyt. Ihana tietää, että hän kuitenkin viihtyy siellä.
PoistaTuo riitelykin on kovin tuttua. Ja se kiukuttelu osoitetaan aina äidille, ei isälle...