torstai 6. syyskuuta 2012
tyttöjen ilta
Aina. Ihan joka kerta, kun istun iltaa tyttöjen kanssa. Tulee puhe siitä. Millaista on adoptoida? Kuinka selvisitte siitä kun ette saaneet omia lapsia? (johon aina korjaan, biologisia lapsia, adoptiolapsikin on ihan oma). Kuinka olet kestänyt muiden vauva uutiset? Miten et ole yhtään katkera tai kateellinen? Kysymyksiä riittää. Minua ei haittaa. Vastaan mielelläni. Selitän ja kerron. Mutta joskus. Jään miettimään. Miten kaikki olikin meille loppujen lopuksi niin helppoa? Ei, ei se ollut hankala hyväksyä, ettemme voineet saada biologisia lapsia. Päätimme sitten adoptoida. Ei, odotusaika ei ollut raskas, tiesimme, että lapsi on tulossa. Enemmin tai myöhemmin. Toki myönnän. Oli meillä vaikeaakin. Mutta kaikesta selvittiin. Ja nyt olemme tässä. Meidän perhe. Juuri sellaisena kuin pitikin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mulla on vähän sama. Ainakin näin jälkikäteen. En mä muista sitä "epätoivoa" mikä odotus aikana vallitsi. Ei sitä kovin usein kyllä vallinutkaan. Yhden kerran muistan, jja se oli varmasti se vaikein kohta koko prosessissa, lapsen nimi ja kuvat oli, tapaaminen oli alustavasti sovittu, mutta sitten alkoi aikataulut paukkua, lisäselvityksen lisäselvitysken lisäselvitystä pyydettiin yhdestä tietystä asiasta...
VastaaPoistaKun viimeisen kerran haettiin lisäpapereita muistan sen epätoivon kun oltiin varmoja että näitäkään papereita ei hyväksytä, silloin me päätettiin että jos näitäkään ei hyväksytä niin sitten antaa olla... Surraan oma aika ja siirytään sijaisvanhemmiksi... Viikko/pari sen päivän jälkeen tuli että nyt on tullut ihan virallisesti päivämäärät ja päästään tapaamaan lasta sittenkin...
Samainen lapsi istuu nyt tossa sohvalla katsomassa leffaa ja odottamassa että lähdetään juhliin... <3
Tuli ihan kylmät väreet kun luin kirjoituksesi... Uskon siihen, että kaikella mitä elämä meille eteen tuo on tarkoituksensa <3
Poista