maanantai 11. kesäkuuta 2012
lapseton
Muistan hyvin sen. Päätimme silloin lopettaa lapsettomuushoidot ja aloitimme adoptioprosessin. Silloin sen sanoin. "Tulen olemaan ikuisesti lapseton" Vaikka tiesin, että tulisimme saamaan adoptiolapsen, sitten joskus. Mutta tiesin myös sen, että en tule ikinä saamaan biologista lasta. Koin olevani lapseton. Aina. Kuinka väärässä olinkaan? Kuinka saatoin ajatella niin? En minä ole lapseton. En enää. Ikinä. Minulla on lapsi. Maailman ihanin. Adoptiolapsi. Minun lapseni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minunkaan kokemukseeni ei ole mahtunut lapsellinen lapsettomuus. En lapsettomuustaustaani unohda, mutta en ole enää pariin vuoteen kokenut olevani lapseton, enkä osaa oikein samastua siihen, miltä tuntuisi olla samaan aikaan äiti ja lapseton. Taidan olla onnekas.
VastaaPoistaMe olemme onnekkaita :)
Poista